Kategoria: Kolumnit

Julkaistu

Kaupunkiuutisten kolumni: Robotit keskuudessamme

Nyt se päivä on koittanut. Robotit ovat vieneet sinulta työn.

Tai oikeastaan todennäköisemmin robotit ovat vieneet osan lastesi tai lastenlastesi työstä, sillä tämän lehden lukijakunnasta valtaosa ei kuulu kesätöitä tekevään ikähaarukkaan.

Historiallinen Linnanpuisto on saanut remontissa vankemman perustuksen lisäksi kolme robottiruohonleikkuria. Siinä missä 700-vuotiaan linnan valleja hoitavat lampaat, puistonurmi on siirtynyt vankasti 2020-luvulle.

Linnanpuiston ja muiden kaupungin nurmialueiden ruohonleikkuu on perinteisesti tarjonnut hämeenlinnalaisnuorille ensimmäisiä kesätyökokemuksia. Robottiruohonleikkurit – nuo lähes lemmikkimäisen hellyttävät laitteet, joille kaupunki järjestää parhaillaan nimikilpailua – ovat tehneet raskaan inhimillisen uurastuksen tarpeettomaksi.

Eräänlainen näkymä työn murrokseen konkretisoituu robottiruohonleikkureissa.

Eräänlainen näkymä työn murrokseen konkretisoituu robottiruohonleikkureissa. Teknologinen kehitys syrjäyttää totutun tarpeen ihmistyövoimalle ja vaikutukset kohdistuvat välittömimmin nuoriin. Robottiruohonleikkurien huolto, valmistus, myynti ja kehitys toki vaatinevat uusia ihmispanostuksia. Mutta voiko niihin tehtäviin päästä kiinni, jos on 17-vuotias hämäläisnuori?

Teknologinen kehitys on teollistumisen myötä vaikuttanut suuresti ihmisten ajankäyttöön, niin palkalliseen kuin palkattomaankin työhön. Vaikutus on pääasiassa keventänyt työtaakkoja.

Tieteen ja teknologian kehitys on pelkästään viimeisen sadan vuoden aikana johtanut työtehtävien muutokseen, lisääntyneeseen vapaa-aikaan ja ennen kaikkea merkittävään elintason kasvuun, joka on muun muassa nostanut ihmisiä köyhyydestä ja romahduttanut lapsikuolleisuuden.

Silti mietin, edustavatko Linnanpuiston ruohonleikkurit tuota samaa myönteisen kehityksen jatkumoa. Viimeisen sadan vuoden aikana ihmiskunta on myös lisännyt valtavasti luonnonvarojen ja energian kulutusta tavalla, joka köyhdyttää luontoa ja lämmittää ilmastoa uhkaavaa vauhtia.

Tärkeintä kestävälle talouskehitykselle ei välttämättä siis niinkään ole työn tuottavuuden tehostaminen vaan niin sanotun resurssituottavuuden parantaminen, joka on myös yksi EU:n kestävän kehityksen mittari ja Suomen kiertotalousohjelman tavoite.

Resurssituottavuuden parantaminen tarkoittaisi karkeasti ottaen sitä, että samat taloudelliset tuotokset saadaan aikaiseksi pienemmällä raaka-aineiden kulutuksella, ei mahdollisimman vähäisellä ihmisten työllä. Eli ruohonleikkuun osalta kenties siirryttäisiin takaisin kelaleikkureihin, joita työntämään palkattaisiinkin entistä enemmän nuoria.

Voi toki olla, että robottiruohonleikkurit vapauttavat tulevaisuudessa hämäläisnuoria paljon korkeamman lisäarvon tehtäviin. Ehkä Hamkin koulutustarjontaan lisätään opastusta robottiruohonleikkureiden huoltamisesta ja Hämeenlinna saa uusia korjausalan yrittäjiä. Tai ehkä tulevina kesinä kaupungin puutarha-alan kesätyöntekijät keskittyvät vähemmän ruohonleikkuuseen ja enemmän vieraslajitorjuntaan tai pölyttäjäkasvien istutukseen.

Siinä tapauksessa robotit ovat myös tuoneet uutta työtä. Avoimeksi kysymykseksi jää, hyötyykö vaihtokaupasta itse nuori, Hämeenlinna, Suomen kansantalous tai tämä yhteinen maapallomme.

Kirjoitus on julkaistu Hämeenlinnan kaupunkiuutisissa 12.8.2026

Julkaistu

Kuka pelkää ideologioita? – Politiikan tekemiseen tarvitaan sekä tietoa että arvoja

Filosofit ja historioitsijat, huomio, on tapahtunut merkittävä tieteellinen läpimurto: valtiovarainministeriöstä on löytynyt maailman ensimmäinen ideologiasta vapaa ihminen.

Budjettipäällikkö Mika Niemelä kuvaili Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä olevansa ideologisesti neutraali. Mutta onko tällaista neutraaliutta edes olemassa?

Ideologia on siitä hankala sana, että se tarkoittaa monia erilaisia asioita. Yksinkertaisimmillaan se viittaa linsseihin, joiden läpi meistä jokainen tulkitsee maailmaa.

Ideologia on myös politiikan teorian käsite: poliittisia ideologioita ovat esimerkiksi liberalismi, sosialismi ja konservatismi. Länsimaiset kapitalistiset yhteiskunnat nojaavat vahvasti muun muassa liberalismin periaatteisiin yksilöiden vapaudesta ja omistusoikeudesta.

Ideologialla voidaan joskus myös tarkoittaa vääristynyttä käsitystä todellisuudesta. Siis sitä, että omat linssit ovat niin sumeat, että ne estävät näkemästä tosiasioita. Tämä on se merkitys, jonka takia ideologiaa käsittääkseni vieroksutaan.

Ideologisuudesta syyttäminen on politiikassa myös retorinen keino. Sen pyrkimyksenä on kyseenalaistaa vastapuolen eetos – henkilön kyky arvioida maailmaa riittävän neutraalisti ollakseen uskottava omassa argumentissaan. Tätä olemme nähneet myös Hämeenlinnan politiikassa.

Kaupunginvaltuusto käsitteli helmikuussa vihreiden ja vasemmiston aloitetta kasvisruuan lisäämisestä Hämeenlinnan kaupungin tarjoamissa ruuissa.

Osa vastustavista puheenvuoroista keskittyi kritisoimaan aloitteen koettua ideologisuutta, ikään kuin kasvisruoka olisi arvovalinta ja liharuoka ei. Tosiasiassa molempiin liittyy yhtä lailla arvovalintoja ja ideologiaa.

Mielestäni etenkin politiikassa on järjetöntä pyrkiä ideologiattomuuteen.

Politiikassa on pohjimmiltaan kyse valinnoista. Politiikka jakaa niukkoja resursseja parhaaksi katsomallaan tavalla, oli kyse sitten Suomen tai Hämeenlinnan rahoista tai vaikka erilaisten puheenvuorojen saamasta ilmatilasta julkisessa keskustelussa.

Valintaa ohjaa arvo tai ajatus jostain (toivon mukaan yhteisestä) hyvästä, jota kannattaa tavoitella enemmän kuin jotain muuta.

Politiikan tekemiseen tarvitaan sekä tietoa että arvoja. Arvot määrittävät päämäärän, tieto auttaa arvioimaan sopivimpia keinoja.

Oman ideologian kieltäminen kertoo siitä, että arvopohjaansa ei joko tunnista tai sitä pyrkii tietoisesti hämärtämään. Näistä kumpikaan ei johda ideologiasta neutraaliin yhteisten asioiden hoitamiseen. Sellaista ei ole olemassakaan.

Siksi mielekkäämpää kuin ideologiasta irti pyristeleminen on omien arvojen ja katsomusten tunnistaminen ja niistä käytävä avoin keskustelu. Voin suositella tätä aivan kaikille, politiikassa ja sen ulkopuolella.

Kirjoittaja Laura Lamberg on valtiotieteiden maisteri (politiikan tutkimus) ja Hämeenlinnan Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja

Kirjoitus julkaistu Hämeenlinnan kaupunkiuutisissa 14.4.2026

Julkaistu

Hyvinvointia ei ole ilman kasvua – vai onko?

Joulukausi on perinteiden aikaa. Omiin perinteisiini kuuluu tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe.

Tasavallan presidentin puheessa oli tänä vuonna eräs väite, joka kiinnitti huomioni. Alexander Stubb totesi, että hyvinvointia ei ole ilman kasvua.

Olin juuri edeltävänä yönä keskustellut ystävien kanssa degrowth-ajattelusta eli kohtuutaloudesta, jonka ytimessä on päinvastainen teesi: hyvinvointi nimenomaan täytyy irrottaa tietynlaisesta taloudellisesta kasvusta.

Jotta ihmiset, eläimet ja ekosysteemit voisivat hyvin, kulutukseen pohjaavaa kasvua tulisi pikemminkin rajoittaa.

Itseeni vetoaa kohtuutalouden ajatuksista etenkin se, että teknologian kehityksen ja tuottavuuden kasvun ei tarvitse johtaa luonnonvarojen käytön tai tuotettujen asioiden lisääntymiseen – siis nykyisenkaltaiseen länsimaiseen ylikulutukseen.

Kukaan ei pohjimmiltaan halua tai tarvitse lisää rahaa.

Otetaan esimerkki: samalla kun sähköautojen osuuden kasvu 2020-luvun taitteessa olisi vähentänyt globaalia öljyn kulutusta arviolta 40 000 barrelia päivässä, tämä hyöty on nollattu täysin katumaasturien myynnin kasvulla.

Mitä jos voisimme yhteiskuntana kuitenkin valita olla tekemättä entistä isompia autoja teknologian kehittyessä? Tai vähintään ohjata talouttamme erilaisilla kannustimilla siihen suuntaan?

Hämeenlinnan kaupunki nojaa presidentti Stubbin esittämään ajatteluun kasvun tarpeellisuudesta. Hämeenlinnan kaupungin visiona on nimittäin olla houkutteleva ja menestyvä kasvukaupunki vuonna 2030.

Mutta mitä tarkoittaa kasvu? Stubb ei eritellyt kovin tarkasti, mitä hän tarkoitti kasvulla.

Ei myöskään Hämeenlinna. Talouskasvua toki oletamme tämän tarkoittavan. Lisää asukkaita, lisää verotuloja, lisää elämää keskustaan. Näitä olen itsekin Hämeenlinnaan toivonut.

Entä mitä tarkoittaa taloudellinen kasvu? Lisää rahaa? Kyllä ja ei.

Kukaan ei pohjimmiltaan halua tai tarvitse lisää rahaa. Raha on vain yhteisesti sovittu yleislääke, jonka voi vaihtaa siihen, mitä oikeasti haluaa tai tarvitsee.

Me emme tarvitse lisää rahaa, emme Hämeenlinnana, Suomena, Eurooppana tai maailmana. Tarvitsemme lisää sitä, mitä tarvitsemme. Siis esimerkiksi vanhusten hoivaa ja arkiliikuntaa. Hyvinvointia tukevia elämän perusasioita.

Itse tahtoisin tänä vuonna kasvaa taas vähän lisää ihmisenä – ehkä oppia puhumaan ruotsia sujuvammin tai olemaan kärsivällisempi.

Lapsilleni toivon tänäkin vuonna turvallista kasvuympäristöä. Hämeenlinnalle toivon sellaista kasvua, joka vahvistaa hämeenlinnalaisten ihmisten, eläinten ja ekosysteemien hyvinvointia.

Kirjoittaja on valtuutettu (vihr.), Hämeenlinna.

Kirjoitus julkaistu Hämeenlinnan kaupunkiuutisissa 14.1.2026