Suomi velkaantuu luonnonvarojen, hyvinvoinnin ja talouden saralla. Vihreän politiikan tehtävänä on ajaa sitä, että velkaa taitetaan näiden kaikkien osalta.
Suomen noin 90 % velkasuhde rajoittaa talouden liikkumavaraa. Oli velkajarrua tai ei. Oli jopa EU:n finanssipoliittisia sääntöjä tai ei.
Perttu Jussila ja Kasper Kylmälä puhuivat hyvin velkajarrun viestinnällisestä ulottuvuudesta. Mä puhun vähän siitä mekaniikasta.
Velkajarru velvoittaa pienentämään velkasuhdetta, eli velan suhdetta BKT:hen. Se onnistuu kasvattamalla talouden kokoa, lisäämällä tuloja tai leikkaamalla menoja. Kasvun käynnistyminen auttaisi sekä julkisten tulojen että BKT:n kasvun kautta. Kasvutoimia tarvitaan esimerkiksi vihreään siirtymään, mutta pelkkään kasvuun ei voi luottaa, eikä kaikki talouskasvu ole maapallon tai ihmisten hyvinvoinnin kannalta arvokasta.
Paljon on puhuttu siitä, että velkajarrun ns. Pitkän aikavälin 40% velkasuhteen tavoite on liian tiukka. Tämä on yhä totta ja yksi asia, johon meidän kannattaa jatkosssakin pyrkiä saamaan muutosta.
Mutta. En tiedä teistä, mutta omasta mielestäni puoli vuosisataa on aika pitkä aikaväli. Kestää noin puoli vuosisataa siihen, että velkajarrun tahdilla saavutetaan 60% velkasuhde. 40% tavoitteella ei ennen sitä ole juuri merkitystä.
Sopeutuksen tahti vastaa pitkälti EU:n taloussääntöjä. Olemme tällä viikolla saaneet tutustua edustaja Hyrkön erinomaiseen hahmotelmaan siitä, miten tällä tahdilla voidaan tasapainottaa taloutta vihreiden tavoitteiden mukaisesti.
Kokonaisuutena pidän hyvänä, että vihreät on velkajarrusovussa mukana.
Tärkeintä on kuitenkkin yhä tämä. Talousjärjestelmämme ei toimi yhden planeetan rajoissa. Suomi ei toteuta yhden pallon politiikkaa. On aika puhua vähemmän siitä, pitääkö velkaa taittaa 0,75 vai esimerkiksi 0,68 %-yksikköä vuodessa ja enemmän eddustaja Hyrkön tavoin siitä, miten se tehdään ilmastokriisiä ratkaisten.